keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Pässit, narut ja rakkaus

Olin odottanut ennenkuulumattoman pitkää kesälomaani kuin lehmä laitumelle pääsyä. Kulunut kevät oli nakertanut energiat pitkälle velan puolelle ja olin suunnitellut käyttäväni edessä olevat viisi lomaviikkoa lataamalla ne niin täyteen, että elokuussa töihin palatessani loistaisin fosforimaista energiaa. Suunnittelin tekeväni kaikkea sitä, mitä työarjen keskellä en ollut keväällä ehtinyt. Lukevani monta kirjaa, siivoavani kaappeja ja katsovani kokonaisen tuotantokauden mitä tahansa sarjaa. Olin haaveillut tuntikausien vetelehtimisestä uimarannalla, spontaaneista äkkilähdöistä mihin mieli tekisi ja aikatauluttomasta yhdessäolosta rakkaiden ihmisten kanssa.

Lomani alkua edeltävänä iltana hevonen potkaisi isääni polveen. Tk:n päivystyksessä sinisenmustaa polvea katsellessani ajattelin äitiäni, joka oli kotona toipumassa nilkkamurtuman jälkeisestä operaatiosta kipsin kanssa ja hyvästelin hellästi aikaisemmat kesälomasuunnitelmani.

Vanhemmillani on viisi hevosta ja kolmisenkymmentä lammasta. Juhannusaatonaattona en tiennyt niiden hoitoon liittyvistä asioista yhtään mitään. Koska pikkuveljeni - joka puolestaan on hyvinkin perillä farmaripuuhista - oli lähdössä ulkomaille, oli vähän pakko opetella. En edelleenkään voi retostella asiantuntemuksellani, mutta muutamassa viikossa on ehtinyt oppia kaikenlaista. Kuten esimerkiksi, että ”viedään kuin pässiä narussa” on ihan mielivaltainen sanonta. Yhden uuhien laitumelle livahtaneen pässin nappaaminen vaati kuusi ihmistä ja pari tuntia. Kaatosateessa yhdeksän jälkeen illalla myönnän, että pässi ja naru assosioituivat ihan uudella tapaa.



Olen viettänyt lomapäiviä aidanteossa ja jahtaamalla karanneita lampaita. Koska kirurgian poliklinikalla on kotipaikkakunnaltani matkaa 130 kilometriä, lomapäiviä on kulunut melkein työviikon verran siellä, matkalla sinne tai sieltä pois. Kolmeen viikkoon en ehtinyt lukea yhtään kirjaa, enkä siivota yhtään kaappia. Onneksi kuitenkin juuri ennen lomaani olin lukenut yhden kirjan, jonka ansioista maailma asettui käsillä olleessa tilanteessa valoisampaan perspektiiviin.

Kyseinen kirja on Bell Hooksin Rakkaus muuttaa kaiken. Hooks kirjoittaa rakkaudesta vallankumouksellisella tavalla, purkaa sen idealisoivasta hölynpölystä ja määrittelee hämmästyttävän täsmällisesti. Rakkaus on eettinen valinta, johon sitoudutaan. Hooks käyttää rakkaudesta työmääritelmää, jonka perustana on ymmärrys rakkaudesta oman ja muiden henkisen kasvun ravitsemisena. Konkreettisena toimintana rakkaus on yhdistelmä luottamusta, sitoutumista, huolenpitoa, kunnioitusta, tietämistä ja vastuuta. Rakkauden etiikkaan sitoutuminen tarkoittaa halua työskennellä näiden ominaisuuksien kehittämiseksi niin itsensä, kuin muiden ihmisten suhteen.

Voi kuulostaa itsestään selvältä lätinältä. Olennaista Hooksin teoriassa kuitenkin on se, että rakkauden työmäärittely ja etiikka sulkevat pois ihan kaiken huonon kohtelun toista kohtaan. Aito rakkaus ei pidä sisällään minkäänlaista vallankäyttöä, väkivaltaa tai laiminlyömistä.. Hooks kirjoittaa omakohtaisen kokemuksensa kautta siitä, kuinka hänen omassa, kuten niin monissa muissakin perheissä, huolenpito ja rakkaus sekoitetaan toisiinsa.  Vanhempi, joka pilkkaa, laiminlyö tai kurittaa lastaan, voi tarjota huolenpitoa, mutta rakastaa hän ei osaa. Puoliso voi väittää rakastavansa, vaikka mitätöi, kontrolloi, alistaa tai jopa pahoinpitelee. Rakkaudesta ei kuitenkaan tällaisessa ihmissuhteessa ole kyse. Rakkaus ei vahingoita. Koskaan.

Lohdutonta asetelmassa on se, että rakastamaan opitaan vain perheissä, joissa rakastetaan. Taito rakastaa ei ole ihmislapsen sisäsyntyinen ominaisuus, joka jollain maagisella tavalla paukahtaa aktiiviseksi, kun ensimmäisen kerran rakastuu. Lohdullista sen sijaan on, että rakastamaan opetteleminen on mahdollista jokaiselle, eikä se ole koskaan liian myöhäistä. Opettelemaan suostuminen on vapaaehtoista. Ketään ei ole pakko rakastaa, ei edes itseään. Hooks kuitenkin toteaa, että rakkauden etiikan myötä elämään tulee merkitys ja syvyys, jota on mahdotonta löytää ilman sitä.  


Ja miten tämä kaikki liittyy pässijahtiin ja paarmanpuremiin? Hooks toteaa kirjassaan useaan otteeseen, ettei rakkauden etiikkaan sitoutuminen tarkoita sitä, että elämässä ei tulisi pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Se kuitenkin avaa kasvattavamman ja vahvistavamman tavan suhtautua niihin. Kun hankalaan tilanteeseen elämässä lähtee rakkaus edellä, avautuu toisenlainen todellisuus kuin ilman sitä.

Loppujen lopuksi olen saanut lomalla tehdä myös kaikkea sitä, mitä suunnittelinkin. Paitsi niitä kaappeja en ole siivonnut. Enkä siivoa. Kesälomasta on toteutunut se kaikista tärkein: olen saanut viettää aikaa läheisteni kanssa. En ehkä aina niin leppoisan kiireettömästi kuin ajatus oli, mutta sitäkin enemmän. Olen huomannut, että ympärilläni on ihmisiä, jotka eivät jätä minua hädän hetkellä yksin. Toivon, että myös vanhempani ovat kokeneet saman. Bell Hooks on oikeassa: ympäröivä rakkaus tekee elämästä merkityksellistä ja väkevän kaunista.  


Bell Hooks käsittelee rakkautta yhteiskunnallisena muutosvoimana ja sitä, miten vallitsevat valtarakenteet estävät sen toteutumisen. Se kuitenkin olisi jo kokonaan toisen jutun kokoinen asia. Rakkauden muutosvoima yksilöllisen kasvun perustana tulee eläväksi, kun lähdemme toteuttamaan sitä omassa ajattelussamme ja toiminnassamme. Rakkaus on sitä, että haluaa toiselle hyvää. Kaikessa laajuudessaan uskomattoman yksinkertaista. Ja juuri siksi se on ainoa riskienhallintasuunnitelma, jonka varaan tässä turvattomassa ja sekavassa maailmassa uskallan asettua.   


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti