Olin odottanut ennenkuulumattoman pitkää kesälomaani kuin
lehmä laitumelle pääsyä. Kulunut kevät oli nakertanut energiat pitkälle velan
puolelle ja olin suunnitellut käyttäväni edessä olevat viisi lomaviikkoa
lataamalla ne niin täyteen, että elokuussa töihin palatessani loistaisin fosforimaista
energiaa. Suunnittelin tekeväni kaikkea sitä, mitä työarjen keskellä en ollut
keväällä ehtinyt. Lukevani monta kirjaa, siivoavani kaappeja ja katsovani
kokonaisen tuotantokauden mitä tahansa sarjaa. Olin haaveillut tuntikausien
vetelehtimisestä uimarannalla, spontaaneista äkkilähdöistä mihin mieli tekisi
ja aikatauluttomasta yhdessäolosta rakkaiden ihmisten kanssa.
Lomani alkua edeltävänä iltana hevonen potkaisi isääni
polveen. Tk:n päivystyksessä sinisenmustaa polvea katsellessani ajattelin
äitiäni, joka oli kotona toipumassa nilkkamurtuman jälkeisestä operaatiosta kipsin
kanssa ja hyvästelin hellästi aikaisemmat kesälomasuunnitelmani.
Vanhemmillani on viisi hevosta ja kolmisenkymmentä lammasta.
Juhannusaatonaattona en tiennyt niiden hoitoon liittyvistä asioista yhtään
mitään. Koska pikkuveljeni - joka puolestaan on hyvinkin perillä
farmaripuuhista - oli lähdössä ulkomaille, oli vähän pakko opetella. En
edelleenkään voi retostella asiantuntemuksellani, mutta muutamassa viikossa on
ehtinyt oppia kaikenlaista. Kuten esimerkiksi, että ”viedään kuin pässiä
narussa” on ihan mielivaltainen sanonta. Yhden uuhien laitumelle livahtaneen
pässin nappaaminen vaati kuusi ihmistä ja pari tuntia. Kaatosateessa yhdeksän
jälkeen illalla myönnän, että pässi ja naru assosioituivat ihan uudella tapaa.
Olen viettänyt lomapäiviä aidanteossa ja jahtaamalla
karanneita lampaita. Koska kirurgian poliklinikalla on kotipaikkakunnaltani
matkaa 130 kilometriä ,
lomapäiviä on kulunut melkein työviikon verran siellä, matkalla sinne tai
sieltä pois. Kolmeen viikkoon en ehtinyt lukea yhtään kirjaa, enkä siivota
yhtään kaappia. Onneksi kuitenkin juuri ennen lomaani olin lukenut yhden
kirjan, jonka ansioista maailma asettui käsillä olleessa tilanteessa valoisampaan
perspektiiviin.
Kyseinen kirja on Bell Hooksin Rakkaus muuttaa kaiken. Hooks
kirjoittaa rakkaudesta vallankumouksellisella tavalla, purkaa sen
idealisoivasta hölynpölystä ja määrittelee hämmästyttävän täsmällisesti.
Rakkaus on eettinen valinta, johon sitoudutaan. Hooks käyttää rakkaudesta
työmääritelmää, jonka perustana on ymmärrys rakkaudesta oman ja muiden henkisen
kasvun ravitsemisena. Konkreettisena toimintana rakkaus on yhdistelmä
luottamusta, sitoutumista, huolenpitoa, kunnioitusta, tietämistä ja vastuuta.
Rakkauden etiikkaan sitoutuminen tarkoittaa halua työskennellä näiden
ominaisuuksien kehittämiseksi niin itsensä, kuin muiden ihmisten suhteen.
Voi kuulostaa itsestään selvältä lätinältä. Olennaista
Hooksin teoriassa kuitenkin on se, että rakkauden työmäärittely ja etiikka
sulkevat pois ihan kaiken huonon kohtelun toista kohtaan. Aito rakkaus ei pidä
sisällään minkäänlaista vallankäyttöä, väkivaltaa tai laiminlyömistä.. Hooks
kirjoittaa omakohtaisen kokemuksensa kautta siitä, kuinka hänen omassa, kuten
niin monissa muissakin perheissä, huolenpito ja rakkaus sekoitetaan
toisiinsa. Vanhempi, joka pilkkaa,
laiminlyö tai kurittaa lastaan, voi tarjota huolenpitoa, mutta rakastaa hän ei
osaa. Puoliso voi väittää rakastavansa, vaikka mitätöi, kontrolloi, alistaa tai
jopa pahoinpitelee. Rakkaudesta ei kuitenkaan tällaisessa ihmissuhteessa ole
kyse. Rakkaus ei vahingoita. Koskaan.
Lohdutonta asetelmassa on se, että rakastamaan opitaan vain
perheissä, joissa rakastetaan. Taito rakastaa ei ole ihmislapsen sisäsyntyinen
ominaisuus, joka jollain maagisella tavalla paukahtaa aktiiviseksi, kun
ensimmäisen kerran rakastuu. Lohdullista sen sijaan on, että rakastamaan
opetteleminen on mahdollista jokaiselle, eikä se ole koskaan liian myöhäistä.
Opettelemaan suostuminen on vapaaehtoista. Ketään ei ole pakko rakastaa, ei
edes itseään. Hooks kuitenkin toteaa, että rakkauden etiikan myötä elämään
tulee merkitys ja syvyys, jota on mahdotonta löytää ilman sitä.
Ja miten tämä kaikki liittyy pässijahtiin ja paarmanpuremiin?
Hooks toteaa kirjassaan useaan otteeseen, ettei rakkauden etiikkaan
sitoutuminen tarkoita sitä, että elämässä ei tulisi pettymyksiä ja
vastoinkäymisiä. Se kuitenkin avaa kasvattavamman ja vahvistavamman tavan
suhtautua niihin. Kun hankalaan tilanteeseen elämässä lähtee rakkaus edellä,
avautuu toisenlainen todellisuus kuin ilman sitä.
Loppujen lopuksi olen saanut lomalla tehdä myös kaikkea sitä, mitä suunnittelinkin. Paitsi niitä kaappeja en ole siivonnut. Enkä siivoa. Kesälomasta on toteutunut se kaikista tärkein: olen saanut viettää aikaa läheisteni kanssa. En ehkä aina niin leppoisan kiireettömästi kuin ajatus oli, mutta sitäkin enemmän. Olen huomannut, että ympärilläni on ihmisiä, jotka eivät jätä minua hädän hetkellä yksin. Toivon, että myös vanhempani ovat kokeneet saman. Bell Hooks on oikeassa: ympäröivä rakkaus tekee elämästä merkityksellistä ja väkevän kaunista.
Loppujen lopuksi olen saanut lomalla tehdä myös kaikkea sitä, mitä suunnittelinkin. Paitsi niitä kaappeja en ole siivonnut. Enkä siivoa. Kesälomasta on toteutunut se kaikista tärkein: olen saanut viettää aikaa läheisteni kanssa. En ehkä aina niin leppoisan kiireettömästi kuin ajatus oli, mutta sitäkin enemmän. Olen huomannut, että ympärilläni on ihmisiä, jotka eivät jätä minua hädän hetkellä yksin. Toivon, että myös vanhempani ovat kokeneet saman. Bell Hooks on oikeassa: ympäröivä rakkaus tekee elämästä merkityksellistä ja väkevän kaunista.
Bell Hooks käsittelee rakkautta yhteiskunnallisena
muutosvoimana ja sitä, miten vallitsevat valtarakenteet estävät sen toteutumisen.
Se kuitenkin olisi jo kokonaan toisen jutun kokoinen asia. Rakkauden
muutosvoima yksilöllisen kasvun perustana tulee eläväksi, kun lähdemme
toteuttamaan sitä omassa ajattelussamme ja toiminnassamme. Rakkaus on sitä,
että haluaa toiselle hyvää. Kaikessa laajuudessaan uskomattoman yksinkertaista.
Ja juuri siksi se on ainoa riskienhallintasuunnitelma, jonka varaan tässä
turvattomassa ja sekavassa maailmassa uskallan asettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti