Luin myös sekä Marjan että Jennyn kirjoittamat kolumnit ja muistin hämärästi kirjoittaneeni pienten lasten äitinä saman tapaisia ajatuksia. Aamulla kaivelin arkistojani ( kaikki minut tuntevat tietävät tämän tarkoittavan lähinnä epämääräisiä paperiskasoja kassien pohjilla, sukkalaatikossa ja kirjojen välissä), mutta löysin kuin löysinkin 18.10.2005 Tehy-lehdessä julkaistun kolumnini. Luin sen samalla kun join aamukahvia ja koetin väistellä aamuäreää kahdeksasluokkalaista. Nuorempaa itseään on yleensä vaikea kohdata muuten kuin vaihtelevanasteisin myötähäpeäntuntein. Kymmenessä vuodessa käytännössä kaikki elämässäni on muuttunut sukunimestä lähtien. Sitä hämmästyttävämpää onkin, miten täsmälleen samalla tavalla ajattelen tässä asiassa vieläkin.
Aamukahvien jälkeen lähdin fillarin sijaan kävellen töihin. Sain muutama minuutin enemmän aikaa toipua siitä läkähdyttävästä onnentunteesta, joka syntyy, kun hahmottaa itsestäänselvyyksiensä etuoikeuden.